SUKUSEURAN HISTORIA

 

Tapani Mikola

Mikolan sukututkimuksen historiaa

Toisen maailmansodan jälkeen virisi monipuolinen henkisten harrastusten tarve ja tarpeen toteuttaminen, myös Suomessa. Näin ei tapahtunut heti sotien päätyttyä, sillä tarvittiin siirtymäaika. Puolustussotansa hyvin hoitanut Suomi joutui kohtuuttomien vaatimusten kohteeksi Neuvostoliiton taholta, joka vaati Suomen alueista 12 prosenttia ja lisäksi sotakorvauksia. Neuvostoliitto harjoitti myös ankaraa painostusta sisä-, ulko- ja talouspolitiikassa sekä kaikissa Suomea koskevissa asioissa. Se masensi. Slaavinen toimintatapa ja länsimaisesti ajattelevat suomalaiset sopivat huonosti naapureiksi.

Neuvostoliitto vaati ja saneli. Suomessa oli opittu maailman vapaimpaan demokratiaan ja Suomi oli oikeusvaltio, jonne eivät sopineet sotasyyllisyys ym. totalitaarisen valtion toimet. Myös oli vaikeata ymmärtää, että USA ja Iso-Britannian jättivät Suomen Neuvostoliiton mielivallan kohteeksi. Ja Neuvostoliitto oli se, joka hyökkäsi Suomeen syksyllä 1939.
Järjestötoiminta alkoi 1940-luvun lopulla, saavuttaen huippunsa 1960-luvulla. Viitisensataa järjestöä oli lakkautettu kotimaisten kommunistien ja valvontakomission vaatimusten mukaan. Kuorotoiminta, teatteriharrastus, liikunnallinen toiminta, kirjalli-suus- ja runonopiirit yms. pääsivät vauhtiin. Myös sukututkimus sai harrastajia, jotka innostuivat ennen sotia aloittaneiden mukaan, kun he kertoivat mielenkiintoisista havainnoistaan. Tältä perustalta sukututkimuksen piiriin hakeutuivat myös Nakkilan Lattomerellä asunut ja sukuun kuulunut Frans Anttila ja uutterat tietojen keräilijät, sisarukset Kyllikki ja Toivo Nurmela.

Minkälainen toiminta-asetelma heillä oli, en tiedä, mutta heidän toimestaan vuonna 1949 julkaistiin sukutaulu ja kokoonnuttiin ensimmäiseen sukukokouskseen. Hellberg’in sukutaulu on päivätty 31. 5. 1949 ja se piti julkaista Nakkilan kirkonkylässä, mutta jonkin yhteensattuman takia kokouspaikka vaihtui. Uudeksi paikaksi tuli Ruhaden Mikola, lapsuuskotini. Itselläni ei ollut tilaisuutta osallistua, sillä lentopalveluvuoroni takia en saanut lomaa.

Hellberg-nimen valinta lienee ollut hyvä oivallus. Juho Juhonpoika Kuusiston jälkeläisiä oli seitsemän sukuhaaraa ja sukunimiä useita. Juho Kuusisto oli saanut Hellberg-nimen sepänoppinsa päätyttyä Raumalla 23. 12. 1834. Hän meni hakemaan muuttokirjoja kirkkoherranvirastosta. Ammatinharjoittajana hänellä piti olla sukunimi. Enempiä kyselemättä pappi kirjasi Juho Juhonpojan Hellberg-nimisenä kirkonkirjoihin.
Juho kait lopulta kyllästyi ammattiinsa, jota ehti harjoittaa monissa paikoissa, tai ehkä vain halusi viljelijäksi, sillä hän osti Lattomereltä Kuusiston torpan. Ajan tavan mukaan hänestä tuli Kuusisto 3. 4. 1855. Hellberg hän ehti olla 20 vuotta 3 kuukautta ja 19 päivää. Hänen lähimmät jälkeläisensä sijoittuivat Satakuntaan, jossa seitsemänä sukuhaarana ovat antaneet oman panoksensa maakunnan kasvuun ja kehitykseen.

Tietokoneet ja sukututkimus

Kotitietokoneiden yleistymisen myötä ihmisten työhön ja harrastuksiin tuli uusia mahdollisuuksia. Eräs tällainen oli sukututkimus, joka lyhyenä aikana yleistyi ja levisi kaikkialle maassamme. Hellbergin suvussa innostus saavutti Fredrik Kuusiston sukuhaaraan kuuluneen Pekka Aakulan ja Juho Anttilan sukuhaaraan kuuluvan Aira Anttilan, jotka ryhtyivät jatkamaan tutkimustyötä, arvelujeni mukaan jo ennen tietokoneiden aikaa. Pekkaa voi sanoa ammattilaisen veroiseksi ja Aira puolestaan oli veljensä kanssa toimittanut omaa sukuaan koskeneen tutkimuksen ja sukukirjan.

Sekä Aira että Pekka ovat avioliiton kautta sukuun tulleita. Hyvä niin. Ilman heidän työtään suvullamme kenties ei vieläkään olisi tarvittavia tietoja, tehtyä tutkimustyötä ja sukukirjaa, kahtakin, eikä vilkasta sukuseuraa, jonka toiminnasta tunnutaan olevan hyvin tyytyväisiä. Mahdollisesti joku suvun jäsenistä myöhemmässä vaiheessa olisi aloittanut tutkimustyön, mutta Aira ja Pekka ovat kiitoksemme ansainneet. Heidän työnsä tuloksena tutkimustieto ulottuu nyt keskiajan puolelle 1500-luvun loppuvuosille asti. Airan Anttila olisi varmaankin jatkanut työtä ja toimittanut sukukirjan valmiiksi asti, mutta hänelle tuli odottamaton onnettomuus leikkauspöydällä. Sen seurauksena hän menetti kykynsä liikkua. Suvun piirissä tapahtuman johdosta olemme erittäin pahoillamme. Tapahtuman seurauksena hänen miehensä Tuomo Anttila otti yhteyden minuun, eikä hellittänyt ennen kun sai suostumukseni työn jatkamisesta.

En ole sukututkija, mutta olen tehnyt tutkimustyötä, kolmisenkymmentä historiateosta, josta syystä Tuomo arveli työn onnistuvan. Suunnittelin kirjan oman formaattini mukaan, tavoittaakseni muodon, jonka lukeminen ja ymmärtäminen olisi mahdollisimman helppoa. Kirja julkistettiin vuonna 2000 Huittisten Kivirannan kartanossa järjestetyssä sukukokouksessa puoli vuosisataa sukutaulun julkaisemisen jälkeen.
Sukujuhla oli myönteinen yllätys. Tilaisuuteen osallistui paljon suvun jäseniä, (lähelle neljäsataa). Suku päätti kokoontumisesta vuosikymmenen kuluttua, mutta pian paljastui, että tapaaminen on järjestettävä aikaisemmin.

Kivirannassa valittu sukutoimikunta piti kokouksia, valmisteli sukuseuran perustami-seen tähtäävät toimet, kävi tutustumassa Laitilan Leinmäkeen, josta suvun aikaisemmat polvet ovat lähtöisin, tutki sukukokouksen pitopaikaksi soveltuvina sekä Laitilan että Lattomeren soveliaat paikat. Suvun kantaäidin haudan takia kaiketi päädyttiin Nakkilan lukion tiloihin kirkon läheisyydessä. Juhla aloitettiin kunniakäynnillä (entisten Hellbergien) Johanna Vilhelmiina ja Juho Kuusiston haudalla ja jumalanpalveluksessa Nakkilan kirkossa vuonna 2005. (Juhon risti tosin puuttuu, mutta on syytä uskoa, että hänet on haudattu samaan hautaan, sillä se on reunakiviensä puolesta kahden hengen hauta.)

Tätä ennen saatiin kerätyksi ja julkisuuteen (noin vuotta aikaisemmin) suvusta kertova kirja ”Menneitä muistaen”. Kirjassa on suvun jäsenten kirjoituksia, paljon valokuvia ja se julkistettiin Villilän kartanossa, Nakkilan elokuvakeskuksessa. Kirjan arveltiin aktivoivan suvun jäseniä sukuseuran perustavaan kokoukseen seuraavana kesänä. Oliko vaikutus sellainen – väkeä oli koolla kiitettävästi ja seura perustettiin. Sukuseuran hallitus aikanaan laatinee arkistotietoihin pohjautuvan kertomuksen henkilöistä, päätöksistä ja tapahtumista, jotka on syytä kertoa. Näin muistinvaraisesti täsmällisempi tieto ei liene tarpeen.
Pekan ja Airan tutkimustyö johti tutkijat Laitilaan, aurinkoisen Leinmäen päivän-puoleiselle rinteelle, jossa suvun nyt tunnettu kantakoti aikanaan on ollut. Siellä aikaisemmat sukupolvet ovat vaikuttaneet ja sieltä levinneet Varsinais-, Etelä- ja Länsi-Suomeen. Leinmäessä ei enää ole suvun jäseniä eikä muiden haarojen tutkismustyöstä ole tietoja. Mikolan rakennukset olivat paikoillaan vielä 1960-luvun alussa.

Kantaisä Eerik Eerikinpoika Mikola eli elämäänsä 1500-luvun loppulla ja seuraavan vuosisadan alkukymmenillä. Hän oli suuren metsätilan omistaja. Hänellä oli sukunimi, joka siihen aikaan oli harvinaista. Tässäkin syy tutkimustyön jatkamiseen ruotsalaisten arkistotietojen avulla. Haastetta siis on!

Yhteyksien kehittämisen kannalta suuri merkitys on ollut kulloisellakin sukutoimikunnalla ja toimikuntien puheenjohtajilla. Monet alusta alkaen mukana olleet ja uhrautuvaa työtä tehneet ovat edelleen toimikunnan jäseninä, oman sukuhaaransa edustajina. Osa varttuneemmista on halunnut saada nuoria tilalleen ja jatkuvuutta yhteisen asian hoitamiselle. Sukuseuran asiat ovat hyvin.